Meidän tarina

Carelin tarina

Meidän stoori

Tahtotila

Yrityksemme on perustettu vuonna 2017, mutta kokemusta meillä yrittäjillä on tuulivoiman parista jo kolmelta vuosikymmeneltä. Teemme asiat omalla tavallamme, mutta toimintaamme ohjaa aina asiakas. Päätehtävämme on auttaa asiakkaitamme ansaitsemaan enemmän. Me Carelinissa haluamme olla kumppani ja strategisten tavoitteiden mahdollistaja, emme pelkkä toimeksiantojen suorittaja.

Olemme yrittäjävetoinen ja haluamme, että ihmisäly pysyy isäntänä ja koneäly renkinä. Tavoitteena on olla sopivan kokoinen kulloiseenkin tarpeeseen - ketterä, mutta insinöörimäinen. Tuulivoimateknologia on meille tuttua, mutta vaikka koneiden kanssa tekemisissä olemmekin, haluamme tehdä töitä ihmisten kanssa. Kaiken takana on lopulta kuitenkin ihminen.

Carelinin toiminnan perustana on luottamus. Olemme äärimmäisen sitoutuneita, sinnikkäitä ja sitkeitä yhdessä asiakkaidemme kanssa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Taustamme ja osaamisemme luovat meille ainutlaatuisen kyvyn ja valmiuden katsoa voimaloita nimenomaan omistajan näkövinkkelistä mutta kunnossapitäjän silmin.

Uskomme, että osaamisessamme on arvoa ja asiakkaamme ansaitsee sen avulla enemmän. Me haluamme, että tuotantokapasiteetti tuottaa silloin, kun siihen on luonnon puolesta edellytykset, kellonajasta ja viikonpäivästä riippumatta. Haluamme ymmärtää, minkä takia voimalan tuotanto keskeytyy ja varmistaa teoilla, että toistuvat viat eliminoidaan. Haluamme nostaa tuotantokapasiteetin arvoa poistamalla hukkaa, joka ei ole keneltäkään pois. Me haluamme siis vähentää voimaloiden vikaantumista ja toisaalta lyhentää voimaloiden vikojen aiheuttamia tuotantokatkoksia.

Me Carelinissa olemme hyvin käytännönläheisiä ja haluamme katsoa tuulivoimatuotantoa LEAN-filosofian kautta. Emme monimutkaista asioita ja olemme tottuneet olemaan siellä, missä tapahtuu. Tykkäämme olla joka päivä ihmisten kanssa, tilanteen tasalla ja liikumme joustavasti sinne, missä olemme eniten hyödyksi. Me osaamme valmistavan teollisuuden systemaattisen sekä tehokkaan tavan toimia ja haluamme tuoda sen osaksi tuulivoimatuotantoa. Haluamme kehittää ja kehittyä yhdessä asiakkaidemme kanssa tekemällä oikeita asioita ja asiat oikein.

Me haluamme, että asiakkaamme ansaitsee enemmän nyt ja tulevaisuudessa. Emme arvosta lyhytnäköistä viankorjausta vaan haluamme varmistaa järjestelmällisellä otteella tuotantokyvyn ja toisaalta turvallisen työskentely-ympäristön voimalassa myös tulevaisuudessa. Työtä emme tee yksin vaan yhdessä muiden sidosryhmien, kuten kunnossapitäjien ja omistajien kanssa.

Kokemuksemme

Meidän Carelin-ihmisten kokemus alalta on laaja-alaista. Olemme saaneet olla alalla jo silloin, kun Suomeen rakennettiin ensimmäisiä teollisen kokoluokan tuulivoimaloita 1990-luvulla. 2000-luvulla olemme saaneet oppia lisää tuulivoimaloiden kunnossapidosta suomalaisen tuulivoimalavalmistajan kumppanina ympäri Suomea ja muuta Eurooppaa. 2010-luvun tuulivoimabuumissa olemme olleet keskeisessä roolissa tuulipuistojen rakentamisessa ja investointien toteuttamisessa. Viimeisimmässä murroksessa olemme saaneet olla mukana suomalaisen tuulivoimarakentamisosaamisen menestyksekkäässä viemisessä Ruotsiin.

Kokemuksemme tuulivoiman parista kattaa koko elinkaaren. Olemme olleet mukana voimalapaikkojen luvituksessa, tuuliolosuhteiden todentamisessa, investointipäätösaineistojen tuottamisessa, voimaloiden komponenttivalmistuksessa, laajasti koko tuulipuistoinvestoinnin rakentamisessa sekä tuotantovaiheen kunnossapitämisessä ja omaisuuden hallinnassa. Tunnemme läpikotaisin ne voimalat, joista tämä ala Suomessa alkoi, ja toisaalta olemme saaneet olla mukana rakentamassa, asentamassa, valvomassa ja tarkastamassa moderneimpia multimegawattiluokan voimaloita. Olemme saaneet työskennellä useiden voimalavalmistajien kanssa, kuten Vestas, SiemensGamesa, NordexAcciona, Hyundai ja WinWinD. Olemme voimalatoimittajasta riippumaton toimija.

Carelin Oy - Chief Executive Officer, CEO - Ville Alatalo

Ville Alatalo
Chief Executive Officer, CEO
ville.alatalo(a)carelin.fi
+358 40 910 1286

Lue esittely ›
Carelin Oy - Operational Excellence Manager - Jaakko Ala-Reinikka

Jaakko Ala-Reinikka
Operational Excellence Manager
jaakko.ala-reinikka(a)carelin.fi
+358 44 425 2807

Lue esittely ›
Carelin Oy - Technical Manager - Antero Lehtikangas

Antero Lehtikangas
Technical Manager
antero.lehtikangas(a)carelin.fi
+358 40 664 5721

Lue esittely ›
Carelin Oy - Project Manager - Jarkko Finnilä

Jarkko Finnilä
Project Manager
jarkko.finnila(a)carelin.fi
+358 44 425 4351

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Manager - Matti Latva-Hirvelä

Matti Latva-Hirvelä
Site Manager
matti.latva-hirvela(a)carelin.fi
+358 40 062 2821

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Manager - Mauno Torvikoski

Mauno Torvikoski
Site Manager
mauno.torvikoski(a)carelin.fi
+358 40 759 3721

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Manager - Josa Leskinen

Josa Leskinen
Site Manager
josa.leskinen(a)carelin.fi
+358 40 179 9888

Lue esittely ›
Carelin Oy - Project Manager - Ville Peijariniemi

Ville Peijariniemi
Project Manager
ville.peijariniemi(a)carelin.fi
+358 40 193 1686

Lue esittely ›
Carelin Oy - Project Engineer - Riina Kauppila

Riina Kauppila
Project Engineer
riina.kauppila(a)carelin.fi
+358 40 418 9486

Lue esittely ›
Carelin Oy - Senior Business Intelligence Advisor - Vesa-Matti Teppo

Vesa-Matti Teppo
Senior Business Intelligence Advisor
vesa-matti.teppo(a)carelin.fi
+358 40 552 4036

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Engineer - Jussi Jurmu

Jussi Jurmu
Site Engineer
jussi.jurmu(a)carelin.fi
+358 50 321 8214

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Engineer - Tero Poikajärvi

Tero Poikajärvi
Site Engineer
tero.poikajarvi(a)carelin.fi
+358 50 302 6644

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Manager - Janne Mäkinen

Janne Mäkinen
Site Manager
janne.makinen(a)carelin.fi
+358 44 523 0714

Lue esittely ›
Carelin Oy - Site Engineer - Henry Haataja

Henry Haataja
Site Engineer
henry.haataja(a)carelin.fi
+358 50 328 7456

Lue esittely ›
Carelin Oy - Project Manager - Juha Parkkari

Juha Parkkari
Project Manager
juha.parkkari(a)carelin.fi
+358 40 752 2065

Lue esittely ›