Carelin ajankohtaista - taustakuva

25.10.2019

Carelin ja S-Voima jatkavat yhteistyötä aurinkosähköhankkeissa

Carelin on allekirjoittanut sopimuksen S-Ryhmän sähkönhankinnasta vastaavan S-Voiman kanssa Owner`s Engineer -palvelusta. Palvelut liittyvät S-Voiman toiseen aurinkosähköhankkeeseen, jossa rakennetaan aurinkovoimaloita noin 20 S-ryhmän toimipaikan katoille ympäri Suomen kuluvan syksyn aikana. Carelinin tuottama kokonaisuus koostuu tilaajan projektinjohdollisista tehtävistä, rakennuttajan turvallisuuskoordinaattoriroolista, sekä teknisestä valvonnasta. Sen lisäksi, että Carelin valvoo tilaajan puolelta asennusten laatua ja turvallisuutta, hoituu myös yhteydenpito hankkeessa mukana olevien alueosuuskauppojen suuntaan Carelin-tiimin toimesta. Keskeistä Owner´s Engineer -roolissa on myös auttaa ratkaisemaan hankkeessa eteen tulevia haasteita yhdessä tarvittavien sidosryhmien kanssa. Yhteistyö on jatkoa lähes 40 toimipaikkaa käsittäneelle ensimmäiselle S-Voiman aurinkosähköhankkeelle.

 

”Yhteistyön jatkaminen ja Carelinin roolin laajentaminen oli meille helppo päätös. Tarvitsemme osaavia kumppaneita, jotta rakenteilla olevat järjestelmät kestävät ja toimivat koko elinkaaren ajan, sekä valmistuvat suunnitellusti ja turvallisesti.  – Mikko Halonen, CEO S-Voima

”Olemme innoissamme päästessämme jatkamaan yhteistyötä S-Voiman kanssa aurinkosähköinvestointien parissa. Hienoa huomata, että Carelin-tiimin tekemiseen luotetaan ja saamme olla mukana viemässä maaliin merkittäviä uusiutuvan energian hankkeita” – Ville Alatalo, CEO Carelin

 

Lisätietoja:

Carelin Oy / Ville Alatalo, +358 40 910 1286

S-Voima / Mikko Halonen, +358 50 440 4811